12. syyskuuta 2018

Kuusilinnan kanssa Habitaressa 2018

"It´s a beautiful thing
when a career and a passion
come together."

-Unknown



Sain jälleen suunnitella Habitare messuosaston Kuusilinnalle. Esittelemme Omaa kotimaista mallistoamme kerran vuodessa järjestettävässä design-tapahtumassa, joka on aina varma syksyn merkki ja sisustusihmisten kohtaamispaikka.



Habitaren teemana oli tänä vuonna "heritage" eli perinteet ja se sopi 77-vuotiaan perheyrityksen arvoihin ja ajatusmaailmaan oikein hyvin. Halusimme tuoda firman nahkaerikoisliike historiaa pienin vivahtein esille. Kaivoimme vanhan Karkkilan verstaan uumenista edesmenneen hienopuuseppä Pauli Kuusilinnan huonekalujen valmistus työkaluja. Myös toisen polven yrittäjästä "Reiskasta" löytyneitä 70-luvun mainoskuvia hyödynnettiin.




Nykyään omaa mallistoa valmistetaan Lahdessa. Sen asiakaslähtöinen, käytännöllisyyttä ja yksilöllisyyttä korostava suunnittelu on osoittautunut tervetulleeksi sohvarintamalla. Ilma, Tuuli, Pilvi ja Pesä mallimme ovat meille tärkeitä ja toivomme säilyttävämme käsityöhengen ja pienen paikallisen tuotantotiimimme myös kysynnän kasvaessa.


Osaston yleisilmeessä päädyin tummaan taustaan mukaillen uuteen kuvastoon taannoin stailaamiani mallistokuvia. Itse tykkään, että messuosasto tarvitsee aina jonkun näyttävän elementin ja tällä kertaa se löytyi tapetista. Tilasin suuren kukkatapetin Kanadasta asti Anewall nimiseltä firmalta. Muut osaston tavarat ovat Kuusilinnan edustamilta tanskalaisilta merkeiltä, kuten Linie Design, Ferm Living ja House Doctor.


Mallistoomme voi tulla tutustumaan messukeskukseen vielä sunnuntaihin 16.9.asti, jonka jälkeen itse jatkan taas äitiyslomailua ja muu henkilökuntamme auttaa mielellään unelmien sohvan valinnassa Annankadun myymälässä Helsingissä, sekä verkkokaupassa.

Linkit: Habitare & Kuusilinna

Nähdään messuilla!


-💜Sonja

Translation: I designed a section for Furniture store Kuusilinna at Habitare Fair Helsinki, which is held until 16.9.2018. We present sofa series designed by us once a year in this design fair. Our local made Finnish models are called Air, Wind, Cloud and Nest. Those mean a lot to us and we are proud of our models which keep this company from 1941 alive. Theme of the Habitare was "heritage" this year so it was very suitable for us, while we appreciate roots of this family company.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!
Thanks for your comments!