2. lokakuuta 2017

Keittiön pintaremontti

"The secret 
ingredient
is always
love..."

-unknown


Johan hujahti syyskuu vauhdilla sisustusjutuissa, mutta tällä kertaa työnparissa. Rakastan työtäni huonekaluliikkeen suunnittelijana, mutta välillä kotiaskareet jäävät työn jalkoihin. Puolitoistavuotias pikkumiehemmekin vaatii oman aikansa jo työssäkäyvältä äidiltään. Keittiössä vietämme iltaisin paljon aikaa kokkaillessa ja miettiessä seuraavan päivän askareita. 



Talomme on 1967 rakennettu ja siinä oli melko uusi Ikean keittiö, jonka sävymaailma kuitenkin minua hirvitti. Muutettuamme taloon 2013 päätimme heti kirkastaa keittiön ulkoilmeen vaihtamalla pelkät ovet ja päätylevyt, joita tähän Ikean keittiöön oli vielä saatavilla. Ja kas saimmekin "ihan uuden" lumivalkoisen keittiön, melko helpolla projektilla. Vielä tämän vuoden puolella lisäsimme valoa keittiöön vaihtamalla mustat kivitasot valkoisiksi ja lisäämällä peiliä ja valkoista välitilan lasia. Aiemmin maalasin okranruskeat lattiakaakelit valkoisiksi. Siitä kirjoitin juttua 17.03.2017 . Ainakin vielä vajaan vuoden kokemuksella maali on kestänyt 3 koiran kynnet ja taaperon touhut, mutta kyllä maaliin toki särön saa jos joku kova esine vaikka lattiaan vauhdilla osuu. Olen kuitenkin tyytyväinen raikkaaseen lopputulokseen, jonka pintaremontilla loimme. Se sopii tähän taloon mainiosti.


Ikeasta löytyi myös harvinaisempi valkoinen induktioliesi, mikä oli minulle "must" hankinta valkoisen altaan lisäksi.



Pieniä väripilkkuja lisäilen mintunvihreillä sisustusesineillä ja viherkasveilla tai yrteillä.


Aiemmin olohuoneessa ollut Octo valaisin sopi huomattavasti paremmin keittiöömme. Olohuoneessa se roikkui liian alhaalla ja oli epäkäytännöllinen. Vanhat uuni ja mikro saivat jäädä, koska ne ovat toimivat. Tykkään siitä, että uuni on asennettu erilliseen saarekkeeseen eikä perinteisesti lieden alapuolelle.

Kollaasissa tilanne mistä aloitettiin tässä talossa...😆💩

Pilea 🍀
 Itse pidän sisustamisessa ohjenuorana talon henkeä ja mikä sinne sopii ja tämä talo kaipasi valoa, tuon aiemman tummuuden jälkeen. Maksimoimmekin sen määrän täysvalkoisella ratkaisulla. Edessäni siintää vielä yksi isompi remontti, mutta siitä sitten myöhemmin blogissani...😘tämä koti on onneksi valmis...💙



Translation:

We have an old 60´s house, with quite new Ikea kitchen. When we bought the house the kitchen was dark and outdated. The cabinets and the machines were still in good condition. So we decided to change only the doors and panels and later on the boards and background glasses. This is how we got totally new looking, bright and white kitchen. Adding a mirror under one cabinet gave us even more light we wanted. I also painted brown floor tiles and that was the best part of the reno. Now our house is ready and next project loom already in our minds and I try to keep blog updated with news...😘

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!
Thanks for your comments!